
meriitit
Nimi: Kärki ILO
Lempinimi: Kärki
VH-numero: VH-69326
Rotu, skp: Suomenhevonen, ori
Syntymäaika, ikääntyminen: 02.05.2009, YIL
Säkäkorkeus: 155cm
Väri: Rautias
Kasvattaja: Ilomantsi
Omistaja: Cherie
Koulutustaso: Helppo A
Painotus: Kouluratsastus
Kärki oli tilausvarsa minulle Ilomantsista ja hän saapuikin kotiin toukokuussa 2009.
Kärki on vanhempiensa tapaan koulupainotteinen, todella siroliikkeinen ja kevyt ollakseen suomenhevosori. Se on luonteeltaan hieman äitinsä vastakohta, eli hieman ujo poika aluksi mutta paremmin tutustuttuaan se pääsee vauhtiin. Kärki käyttäytyy usein kuin pahainen pikkuvarsa, se kehittää sellaisia jekkuja jatkuvasti että välillä niistä seuraa jopa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kun Kärjen kanssa alkaa tosissaan tekemään töitä löytyy sieltä se keskittymiskykykin. Kärjessä on kouluradoille sopiva ego, monet katsojat sanovat että Kärki kulkee rintaa röyhistäen ja maailman omistajaa leikkien, ehkä se siksi onkin pärjännyt niin kivasti.
Kärki on ratsastettaessa todella energinen, ja välillä sitä joutuu oikein tosissaan pidättämään ennen kuin lähdetään tekemään joitakin enemmän koottuna olevia tehtäviä. Kärki kuuntelee pohjeavut vähän turhankin herkästi ja muutenkin se on kyllä kunnon lämmittelyn jälkeen mukavan herkkä avuille.
| i. VIR MVA Ch.Käry-Kävi LIL KTK-III, YLA2, KRJ-III |
ii. VIR MVA Ch.Pilviponin Salamanteri KTK-II, YLA2, KRJ-III, VVJ-III, SLA-I | iii. Tunturipuro |
| iie. Pilviponin Aurinkolintu | ||
| ie. VIR MVA Ch.Huvikumpulan Helmi KTK-III, YLA2 | iei. Onttosydän | |
| iee. Pissis VK | ||
| e. Dein Talvikki | ei. VIR MVA Ch.Haperon Tihku KTK-III, YLA1 |
eii. VIR MVA Ch.Tuohimäen Karaatti KTK-II |
| eie. Hienohelma TM | ||
| ee. Kirveltäjän Kaisla KTK-III, YLA2 | eei. Haperon Pessimisti | |
| eee. Titi-uu |
Kärjen isä Käry-Kävi LIL on jokaiselle suomenhevoskasvattajalle hyvinkin tunnettu ori, sukua siltäkin tiedetään jopa viidenteen polveen asti.
ii. Pilviponin Salamanteri oli minulle jo ennestään tuttu hevonen. Ilomantsissa asuva ja kilpaileva ori kerkesi 21-ikävuoteen mennessä keräämän kouluradoiltakin jopa 41 sijoitusta. Oriin omistaja hoksasi pian Sassen siitosarvon ja sillä astutettiin yhteensä yhdeksän eri tammaa.
iii. Tunturipuro on komea suomenhevosruuna, jolla on muutamia sijoituksia näyttelyiden ruuna-luokista. Tuukka on kerännyt tämän vuoden puolella kouluratsastuksesta 29 rankinpistettä ja jälkeläisiä sillä on yhteensä yksi kappale.
iie. Pilviponin Aurinkolintu joka on siis Kärjen isänisän tavoin Pilviponin tallin kasvatteja. Tällä tammalla on yhteensä kahdeksan jälkeläistä. Aurinko sijoittui kerran kouluratsastuksessa ja sen kummempaa menestystä ei ole tullut.
ie. Huvikumpulan Helmi on lähtöisin Huvikumpulan siittolasta. Helmi on sukupuunsa puolesta minulle hieman oudompi mikä tosin on vain positiivista jotta saadaan hieman uutta verta suomenhevosiin. Helmi oli varsana varsinainen kömpelys eikä siitä odotettu koskaan tulevan mitään, kunnes eräs kuuluisa estevalmentaja halusi ostaa sen projektikseen, monen piykän ja tuskaisen työtunnin jälkeen Helmi alkoi menestyä, eikä sitä sitten pysäyttänyt enää mikään!
iei. Onttosydän jolla on jälkeläisiä vain yksi kappale.
iee. Pissis VK on Suvi H;n kasvattama suomenhevostamma. Tamma on kilpaillut koulu- sekä estepuolella. Tammalla on jälkeläisiä yhteensä 13 kappaletta.
Kärjen emä Dein Talvikki eli Viki on kilpaillut menestyksekkäästi niin este- kuin kouluratsastuksessakin. Vikillä on neljä upeaa jälkeläistä.
ei. Haperon Tihku on pärjännyt loistavasti kouluratsastuksessa vaativissa luokissa. Se on niittänyt mainetta ympäri maailmaa, niin suorituksillaan kuin ulkonäölläänkin. Ori on auttanut maailmaan yhteensä 18 jälkeläistä, suurin osa niistäkin yleispainotteisia.
eii. Tuohimäen Karaatti joka on saavuttanut hienoa menestystä kilpakentillä sekä näyttelykehissä. Tästä kertoo VIR MVA Ch ja KTK-II palkinto.
ee. Kirveltäjän Kaisla on koulupainotteinen myös näyttelyissä pärjännyt tamma, joka on jättänyt 10 kaunista jälkeläistä.
eee. Titi-uulla oli yhteensä viisi jälkeläistä.
1. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Nimi
2. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
3. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
4. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
Todella runsaan kisauksen vuoksi hevosten sivuilta löytyvät vain sijoitukset.
| Pvm | Paikka | Jaos | Luokka | Sijoitus |
| Koulukisat (sijoituksia yhteensä 0 kpl.) | ||||
| 00.00.0000 | Paikka | KRJ | Luokka | 00/00 |
©: Ulkoasu Aimer, tausta Background Labs, koristekuva
Vapaasti Kopioitavaa, kaikki muu Cherie ellei toisin mainita.
Kopiointi kielletty!