
meriitit
Nimi: Hunajapuron Aadolf
Lempinimi: Aadolf
VH-numero: VH-60551
Rotu, skp: Suomenhevonen, ori
Syntymäaika, ikääntyminen: 01.03.2009, YIL
Säkäkorkeus: 151cm
Väri: Ruunikko
Kasvattaja: Hunajapuro
Omistaja: Cherie
Koulutustaso: 120cm
Painotus: Esteratsastus
Aadolffia voisi kuvata melkeinpä "Vaahteramäen Eemeliksi" tällä pojan viikarilla kun on aina jekut ja temput mielessä. Aadolffi on tarhaillessaam harvinaisen kamala, heti kun ohitse kulkee toinen ori alkaa armoton ärhentely ja kukkoilu aidan takaa, ja kun ohitse kulkee tammoja alkaa varsinainen machoilu ja hirnumiskonsertti. Aadolf rakastaa suuresti kaikkia harjoituksia jotka liittyvät esteisiin, se tuntuu itsekin tutkailevan aina rataa hyvin kiinnostuneena että mistä vain pääsisi muutaman askeleen lyhentämään, se on siis esteillä varsin pirteä ja energinen.
Ratsastaessa Aadolf on siis hyvin tomera ori joka noudattaa ratsastajan ohjeita innosta piukkana. Ratsastamaan tosin orilla en päästä kuin harvat ja valitut eli siis taitavimmat sillä ori on ensimmäinen suokkiorini ja siksi oikea silmäteräni. Esteiden lisäksi ori käy myös joten kuten kouluratsastukseen jossa se on ihan kohtuullisen hyvä, mutta se innokas kipinä puuttuu hommasta.
| i. Soran Sampo | ii. Meren Vesimies | iii. Ch.Sannin Uniikki |
| iie. Meren Deetee YLA2 | ||
| ie. Siljan Sonja | iei. Kappertti KAT | |
| iee. Romanssi RÖK | ||
| e. VIR MVA Ch.Kirveltäjän Kiukkupussi | ei. Potenssi | eii. Potentiaali |
| eie. Perhostyttö | ||
| ee. Keskiviikon Kadotus | eei. Rautakausi | |
| eee. Saagan Romanssi |
Soran Sampo on periyttänyt Aadolffille suomenhevoseksi hyvin siron rakenteensa, rakenteen puolesta näitä kahta oria voisi pitää jopa poneina mutta ei, eivät ne niitä ole. Estehevosena Sampo on ketterä ja nopea ja jaksaa loikata aina kovaa ja korkealta. Luonteeltaan Sampo on orimainen mutta kiltti ja siksi se onkin hoitajien suosiossa.
iii. Sannin Uniikki on tummanrautias estekone aivan kuin Aadolf. Ori on todellinen kone esteillä ja taitaa kohtuullisen hyvin koulukiemurat. Se onkin menestynyt upeiden ja lennokkaiden askeleidensa vuoksi kisoissa useamman kerran. Luonteeltaan Ukko on selvästi enemmänkin yhden ihmisen hevonen.
iie. Meren Deetee on myöskin väriltään tummanrautias. Se on rakenteeltaan upea ja saavuttanut jopa yhden BIS-maininnan VTN:n alaisissa näyttelyissä. Kilpailuhistoriasta meillä ei valitettavasti ole sen tarkempaa tietoa. Luonteeltaan todellinen unelma, erittäin kiltti ja rauhallinen, rauhallisuuttaan se ei valitettavasti ole onnistunut juurikaan periyttämään.
ie. Siljan Sonja on se tallin energinen luonne.
iei. Kappertti KAT on perinyt paljon luonnetta rauhalliselta, mutta aika-ajoittain orimaiselta isältään ja siitä löytyy myös tujaus emänsä omapäisyyttä. Maalaisjärjellä varustettu ori ei säiky turhia ja on tavallisesti erittäin miellyttävä käsitellä.
iee. Romanssi RÖK on punarautias estevoittaja. Luonteeltaan Roosa on täydellisen avosydäminen ja rakastaa kun sitä pällistellään ja silitellään.
Kirveltäjän Kiukkupussi eli Kiki, oli 148cm korkea suomenhevostamma. Se syntyi 07.04.2006 ja kuoli 12.08.2009, 25-vuotiaana. Kiki kilpaili menestyksekkäästi yleipainotteisena tasoilla Vaativa B ja 110cm. Jälkeläisiä sillä on kuusi, osa enemmän ja toiset vähemmän menestyneitä.
ee. Keskiviikon Kadotus oli eläessään oikea timantti. Se oli väriltään upea tummanrautias jolla oli aivan uskomattoman pitkät häntä ja harja. Tamman kilpailuhistoriasta meillä ei valitettavasti tietoa ole.
1. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Nimi
2. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
3. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
4. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
5. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
6. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
7. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
8. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
9. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
Todella runsaan kisauksen vuoksi hevosten sivuilta löytyvät vain sijoitukset.
| Pvm | Paikka | Jaos | Luokka | Sijoitus |
| Estekisat (sijoituksia yhteensä 0 kpl.) | ||||
| 00.00.0000 | Paikka | ERJ | Luokka | 00/00 |
©: Ulkoasu Aimer, tausta Background Labs, koristekuva
Vapaasti Kopioitavaa, kaikki muu Cherie ellei toisin mainita.
Kopiointi kielletty!