Etusivu
Esittely
Hevoset
Toiminta
Muuta
Yhteys

Virtuaalihevonen / A sim-game-horse

Hell Yeah! HOR VH-53191

meriitit

Nimi: Hell Yeah! HOR
Lempinimi: Jekku
VH-numero: VH-53191
Rotu, skp: Shetlanninponi, ori
Syntymäaika, ikääntyminen: 25.11.2008, VARL
Säkäkorkeus: 101cm
Väri: Rautiaankirjava

Kasvattaja: Horror Warmbloods
Omistaja: Cherie

Koulutustaso: Helppo B
Painotus: Kouluratsastus


Kuvat © ?.
Kuvien hevonen ei liity sivujen tietoihin!

Jekku on nimensä mukaisesti oikea tallin jäynäilyn kruunaamaton kuningas. Herra on oikea jukuripää, eikä tahdo asettua ruotuun vaan motto tuntuu olevan "kerta kiellon päälle". Pahinta, tai parasta on, että poni tuntuu vieläpä näyttivän pahanteosta ja temppuilusta. Se tekee sitä omaksi ilokseen ja ihan puhtaasti ärsyttäen.

Hoidettaessa saa koko ajan miettiä, milloin Jekku päättää "vahingossa" potkaisemaan, ei voimakkaasti, mutta juuri sillä tavalla, että se vähän sattuu ja pistää todella paljon vihaksi. Myös karsinasta tai tarhasta karkaaminen on Jekulle ominaista - ihan sama kuinka monelle solmulle sidot riimunvarren, Jekku kyllä onnistuu sieltä jollain ilveellä livahtamaan. Karsinan ovea ei parane jättää hetkeksikään valvomatta, ja Jekkua varten on rakennettu oma, erityisen vahva ja sekä matalalle, että korkealle rakennettu aitaus. Sieltä herra ei (vielä) ole päässyt karkaamaan, mutta en ollenkaan ihmettelisi, vaikka poika juuri tällä hetkellä ravaisi kovaa vauhtia kohti kukkapenkkejä...

Ratsuna Jekku on sinänsä oma itsensä, että se ei meinaa taipua ratsastajan tahtoon. Omapäinen herra saattaa päättää kesken kaiken, että hän tahtoo nyt kävellä suoraa eikä todellakaan kääntyä voltille, vaikka ratsastaja tekisi mitä. Esteillä Jekku kyllä hyppää korkealta, mutta kieltäytymiset ovat todella tuttu juttu.. Silti Jekulla kisataan niin koulua kuin esteitäkin. Toki radat eivät monestikaan mene täydellisesti, mutta sekä ratsastajalla, että Jekulla on aina hauskaa. Poni nauttii esiintymisestä ja useimmiten yleisön paine saa herran vähän paremmin kuuntelemaan, mitä ratsastaja-parka seläässä touhuaa.
© Päivie

Sukutaulu

i. Say Yeah GA ii. Casanova WE iii. Stand By Me
iie. Fever 74
ie. FD Million Miles iei. Rhapsody
iee. Hide and Seek 85
e. Her Romantic ei. Tobbe eii. Her Rever
eie. Need's Angela
ee. Her Rever eei. Dancing Term
eee. Indiana Jolie

Jekun isä Say Yeah GA, on metrinkorkuinen, shetlanninponi ori. Poika syntyi Englannissa 17.12.2006. Menestystä se on itselleen kerännyt niin koulu-, kuin esteratsastuksestakin unohtamatta valjakkoajoa. Jälkeläisiä siltä löytyy Jekun lisäksi ainakin neljä.

Jekun emä Her Romantic eli Hera, on rautias, 104cm korkea, shetlanninponi tamma. Se syntyi Isossa-Britanniassa, 20.12.2007, nykyisin se asustaa Horor Warmbloodsissa. Menestystä se on saanut muutamien ERJ ja KRJ sijoitusten verran. Jälkeläisiä siltä löytyy Jekun lisäksi ainakin yhden tamman verran.
© Sonja.P

Jälkeläiset

1. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Nimi
2. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
3. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
4. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
5. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
6. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi

Kilpailukalenteri

Todella runsaan kisauksen vuoksi hevosten sivuilta löytyvät vain sijoitukset.
Pvm Paikka Jaos Luokka Sijoitus
Koulukisat (sijoituksia yhteensä 8 kpl.)
11.06.2009 Kwaliteit KRJ Helppo C 5/80
27.06.2009 Gestüt Spiegelung KRJ Helppo C (vt. 0) 1/33
28.06.2009 yt Caralyn KRJ Helppo B 4/30
14.09.2009 kisakeskus EP KRJ Helppo C 4/65
15.09.2009 kisakeskus EP KRJ Helppo C 2/64
30.09.2009 South Of Heaven KRJ Helppo C 3/21
09.10.2009 Nonehood KRJ KN Special 4/50
27.11.2009 Tamarindo KRJ Helppo C 2/56

©: Ulkoasu Aimer, tausta Background Labs, koristekuva Vapaasti Kopioitavaa, kaikki muu Cherie ellei toisin mainita.
Kopiointi kielletty!