
meriitit
Nimi: Cherie's Fakir
Lempinimi: Fakir
VH-numero: VH-62897
Rotu, skp: Suomalainen puoliverinen, ori
Syntymäaika, ikääntyminen: 26.05.2009, YIL
Säkäkorkeus: 171cm
Väri: Ruunikko
Kasvattaja: siittola Cherien
Omistaja: Cherie
Koulutustaso: Helppo B
Painotus: Kouluratsastus
Cherie's Fakir on ori jolta ei todellakaan puutu itseluottamusta. Tällä pojalla tuntuukin olevan niin suuri ego että kisapaikoillekaan ei sovi kuin vain hän. Ulkonäkö ja rakenne orilla on aivan upea kuten myös liikkeetkin mutta luonne onkin sitten jotain aivan muuta. Ori on kuitenkin periyttänyt näitä upeita piirteitään jälkeläisilleen niin siksi olen ollut sitä ruunaamatta, mutta ori on todellakin sitä kaliiperia että sen karsinaan ei ole kenelläkään muulla kuin minulla asiaa. Ori on nimittäin aivan kamala hoidettava, liiskaa seinään, puree ja koittaa potkia, tämän vuoksi en halua antaa sitä kenellekään, itseäni kohtaan ori on kohtuullisen nöyrä mutta kyllä välillä käymme todellisia taisteluita esimerkiksi kavioiden putsauksesta, ja vaikka ori on näin kamala niin sitä ei kannata mennä läpsimään sillä sitten sekin suuttuu ja ongelmat ovat valmiit.
Ratsastaminen Fakirilla sen huonoimpina päivinä on todellinen haaste, se nimittäin keksii kaikki mahdolliset keinot jotta saisi ratsastajan alas selästään, se heittää vaikka piehtaroimaan jos mikään muu konsti ei toimi.
| i. D's Rafael | ii. Fifty-Sixty BB YLA3 | iii. Dawn's Omen |
| iie. Hizeleg NON | ||
| ie. Denali Frog KRJ-II, YLA3 | iei. Chetana WL | |
| iee. Adoro's Dredelle KRJ-I | ||
| e. Baby Please Mims | ei. Lord Sawyer EL | eii. Ch.K.N. Importunate |
| eie. Sabwat Amira EL ox | ||
| ee. Fiorenze M | eei. Star Theme's Anthone | |
| eee. B'Fiona |
Fakirin isä D's Rafael on Dakotan omistama ja kasvattama. Se on vielä nuori, mutta silti hyvin pärjännyt kouluratsun urallaan.
ii. Fifty-Sixty BB on kotoisin todella hyvältä kasvattajalta. Se on asunut koko ikänsä FL Sporthorses-tallilla ja on kilpaillut runsaasti kouluratsastuksessa ja myös jonkinverran esteillä. Ori on punaruunikko suomalainen puoliverinen ja sillä on paljon jälkeläisiä tasan yksi kappale.
iii. Dawn's Omen on ruunikko trakehnerori. Se on koulupainoitteinen ja sen on kasvattanut Musta Scorpioni, ori asuu tällä hetkellä pipariinan luona.
iie. Hízeleg NON on unkarinpuoliverinen.
ie. Denali Frog oli koulupainotteinen suomalainen puoliverinen. Se oli yleisesti kiltti mutta silti tempperamenttia omaava tamma.
iei. Chetana WL on ruunikko trakehnerori. Sen on kasvattanut Wadelma-talli ja sen omistaa nykyään Missway Stables. Ori menestyi hyvin koulukilpailuissa.
iee. Adoro's Dredelle oli kaunis trakehner-tamma. Se kilpaili kouluratsastuksessa tasolla Grand Prix.
Fakirin emä Baby Please Mims on koulupainotteinen ruunikko suomalainen puoliverinen. Fakir on tamman toinen varsa.
ei. Lord Sawyer EL on erittäin komea voikko arabialainen puoliverinen. Ori on menestynyt mukavasti kouluratsastuksessa jopa Vaativa A:n tasolla.
eii. K.N. Importunate oli taas komea ruunikko suomalainen puoliverinen. Tämä komea ori ei kerinnyt jättämään kuin kaksi jälkeläistä jatkamaan sukuaan.
eie. Sabwat Amira EL ox taas on lumoavan kaunis rautias arabialainen täysiverinen. Tamma on kilpaillut eniten rataesteillä ja on siinä lajissa menestynytkin, sen suvusta löytyy melkeinpä jokaiseen lajiin sopivia hevosia.
ee. Fiorenze M on menestynyt loistavasti kouluratsastuksessa jopa Grand Prix-tasolla. Fifin säkäkorkeus on 166cm, eli tamma on suuri mustanruunikko tyttönen. Tältä tammalta on jäänyt yhteensä seitsemän jälkeläistä.
eei. Star Theme's Anthone oli suuri ruunikko ori joka on periyttänyt hyviä kilpailuhermojaan useimmille jälkeläisilleen. Tämä ori oli luonteeltaan lempeä ja hyväkäytöksinen herrasmies. Ori kilpaili pääsääntöisesti kouluratsastuksessa, mutta onpa sillä yksi sijoitus rataesteiltäkin.
eee. B'Fiona on kaunis ruunikko tamma.
1. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Nimi
2. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
3. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
4. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
5. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
6. 00.00.0000, o/t.Nimi - - i.Isän/Emän nimi
Todella runsaan kisauksen vuoksi hevosten sivuilta löytyvät vain sijoitukset.
| Pvm | Paikka | Jaos | Luokka | Sijoitus |
| Koulukisat (sijoituksia yhteensä 4 kpl.) | ||||
| 06.11.2009 | Monte | KRJ | Helppo B | 3/50 |
| 16.11.2009 | Rhosgobel | KRJ | Helppo B | 5/40 |
| 18.11.2009 | Rhosgobel | KRJ | Helppo B | 3/40 |
| 19.11.2009 | Rhosgobel | KRJ | Helppo B | 4/40 |
©: Ulkoasu Aimer, tausta Background Labs, koristekuva
Vapaasti Kopioitavaa, kaikki muu Cherie ellei toisin mainita.
Kopiointi kielletty!