| Virallinen nimi | Björkbäcks Emil | Rotu, Sukupuoli | Gotlannin russ, ori |
| Syntymäaika | 20.04.2009, ikä nyt | Väri ja merkit | Ruunikko |
| Säkäkorkeus | 124cm | Omistaja | Cherie |
| Rekisterinumero | VH-- | Maahantuoja | Cyrille |
| Koulutus | 60cm | Painotus | Esteratsastus |
| Hoitaja | ? / hoitopäiväkirja | Saavutukset | meriitit |
Eemeli on kieltämättä vähän nimensä veroinen, sillä poninkujeet tämä ori kyllä hallitsee, lisäksi ”pieni ja pippurinen” kuvaa Eemeliä erittäin hyvin. Sen bravuurilistaan jekkujen suhteen kuuluvat mm. karkaaminen, kaiken mahdollisen (kuten harjojen, hoitajan hanskojen yms.) näperteleminen sekä ikävystyessään rasittava kuopiminen (ja sillä huomion hakeminen), joten Eemeli osaa olla todella ihana, mutta myös todella rasittava persoona. Etenkin uuden ihmisen huumorintajua Eemelin pitää testata ensimmäiseksi, jos uudelle hoitajalle ei ole varoitettu Eemelistä niin on melko varmaa että tämä ori karkaa karsinastaan alta 10 minuutin, siinä sitten on uudella hoitaja-kokelaalla selittämistä. Tuon kuopimisen ja karkailun estääkseen on ihan suositeltavaa hoitaa Eemeli käytävällä ketjuissa, siitä se ei ainakaan pääse livistämään.
Taluttaessa Eemeli on suhteellisen kiltti, mutta nuorena oriin koltiaisena saattaa välillä intoutua hieman hyppimään ja pomppimaan narun päässä. Etenkin jos talutat sitä tammatarhojen ohitse niin pitäähän sitä tytöille hieman esiintyä, silloin kiihdytellään ja pukitellaan ja hoitaja roikkuu naama punaisena narun toisessa päässä. Tarhan portilla Eemeli osaa myös olla harvinaisen rasittava, aina saat varoa varpaitasi kun laitat narua kiinni, sillä ori tykkää kuopia silloinkin.
Esteillä Eemeli taasen on hyvin rauhallinen, ja erittäin lahjakas, ratsastajan vain täytyy olla päättäväinen, jottei Eemeli omaksi ja katsojien huvitukseksi päätä juosta esteen ohi. Eemeli on oripoika joka osaa hypätä, ja nauttiikin siitä suuresti, koska kyseessä on kuitenkin suhteellisen pienikokoinen poni, eihän sitä voikaan odottaa että se hyppäisi kovin vaativia ratoja kuitenkaan. Esteradalla Eemeli keskittyy suoritukseensa 100% ja yleensä se näkyykin kohtuullisen hyvinä tuloksina. Kouluradalla se yleensä kyllästyy hyvinkin nopeasti ja siitä yleensä seuraa silkkaa pelleilyä, Eemeli ei osoita kyllästymistään juurikaan kotikentällä, mutta auta armias kun se on koulukisoissa, kesken radan se saattaa ruveta hyppimään ja pomppimaan aivan holtittomasti.
Kuljetustrailerissa taasen Eemeli käyttäytyy hyvin rauhallisesti ja esimerkillisesti, on se sitten siellä yksin tai kaverin kanssa. Ainoastaan lastaaminen tuottaa ongelmia mikäli tammoja on lähistöllä, sillä pitäähän tytöille hieman esiintyä aina. Eemelille on se ja sama kuitenkin onko kuljetuskalustona tallin oma traileri vai jonkun muun, se ei vierasta siellä oloa sitten yhtään.
© Cyrille, muokkaus © Cherie
| i. Björkbäcks Kasper evm | ii. Björkbäcks Ivan evm | iii. |
| iie. | ||
| ie. Björkbäcks Elin evm | iei. | |
| iee. | ||
| e. Olivia SWE evm | ei. Rörvass Oliver evm | eii. |
| eie. | ||
| ee. Gunilla SWE evm | eei. | |
| eee. |
o/t. varsa 1 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 2 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 3 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 4 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 5 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 6 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
o/t. varsa 7 s. 00.00.00 (i/e. isä/emä) om. omistaja
| 00.00.0000 | Paikka | ERJ | Luokka | 0/0 |
Tähän valmennuksia :)
Ulkoasun © siskokset.net 2010 » Sivun alkuun